Pelastus-käsitys kristinuskossa ja buddhalaisuudessa

Uskonnon vapaaehtoinen essee<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Sekä buddhalaisuus että kristinusko myöntävät kärsimyksen olevan osa ihmisen elämää ja kummassakin tavoitteena on kärsimyksestä vapautuminen. Niiden tulkinta kärsimyksen syistä ja vapautumisen tavasta poikkeavat kuitenkin radikaalisti toisistaan.

 

Buddhalaisuudessa katsotaan, että ihminen on epätyydyttävässä henkisessä tilassa, tyhjyydessä. Edes nautinto ei voi poistaa tätä kuin vain hetkellisesti. Buddhalaisuuden neljän jalon totuuden mukaan tämä kärsimys johtuu itsekkyydestä ja elämänjanosta, haluamisesta. Kristinuskossa taasen kärsimys ei pohjimmiltaan johdu ihmisestä vaan johtuu maailmassa olevasta pahasta voimasta, Saatanasta. Saatana houkutteli ihmisen syntiin ja  eroon Jumalasta, ja tämän seurauksena Jumala kirosi maan ja karkotti ihmisen paratiisista – täydellisestä tilasta. Toisin kuin buddhalaisuudessa, kristinuskossa Jumala on elämän perusvoima, joka pitää elämää yllä,  on Luoja ja jossa kaikki on. Kristinuskossa Jumala nähdään yhtenä (monoteismi), pyhänä, kaikkitietävänä ja kaikkivoipana. Saatana taasen on Jumalan vastustaja, joka haluaa erottaa ihmisen Jumalasta.

 

Buddhalaisuudessa elämän päämäärä on samsarasta vapautuminen. Jälleensyntyminen kärsimyksen maailmaan on epätyydyttävää ja päämääränä on tästä kiertokulusta  vapautuminen. Kristinuskossa taasen ei tunnusteta jälleensyntymisoppia, vaan ihmisen maanpäällinen elämä lakkaa kuolemaan, joka on seurausta ihmisen tekemästä synnistä (ihmisen Jumalalle tekemän vääryyden, synnin, seuraus on kuolema). Kristinuskossa pelastus tarkoittaa pääsyä takaisin Jumalan luokse taivaaseen, joka on paratiisin kaltainen täydellinen paikka ja olotila, johon ei pääse mitään pahaa (Saatanaa tai Saatanan saastuttamaa) jolloin taivas on paikka, jossa ei ole mitään kärsimystä, kipua tai kuolemaa. Ongelma onkin siinä, että jokainen ihminen tekee syntiä ja rikkoo Jumalaa vastaan – eli jokainen ihminen on pahuuden turmelema. Kuinka kukaan siis voisi päästä taivaaseen? Koska Jumala on pyhä ja oikeudenmukainen, ei taivaaseen voida päästää mitään pahuutta.

 

Buddhalaisuudessa kärsimyksen katsotaan päättyvän, kun elämänjano sammuu (eli kun saavutetaan ns. buddhatila/valaistuminen/nirvana). Tilan voi saavuttaa 8-osaisen tien kautta, jonka mainitsemat seikat voidaan jakaa moraaliin, meditaatioon ja viisauteen. Kaksi ensimmäistä 8-osaisen tien osaa eli täydellinen näkemys ja täydellinen pyrkimys kuuluvat viisauteen. Täydellinen näkemys tarkoittaa neljän jalon totuuden ymmärtämistä. Täydellinen pyrkimys puolestaan tarkoittaa halujen, vihan ja julmuuden karttamista ja rakkauden, anteliaisuuden ja myötätunnon vaalimista.  8-osaisen tien kolme seuraavaa osaa eli täydellinen puhe, täydellinen toiminta ja täydellinen elinkeino puolestaan edustavat moraalia. Maallikkojen edellytetään noudattavan lisäksi viittä moraalista ohjetta (kieltävät tappamisen, varastamisen, valehtelemisen, valehtelun ja väärän sukupuolielämän sekä huumaavien aineiden käytön). Tien viimeiset osat, täydellinen ponnistelu, tarkkaavaisuus ja keskittyminen kuuluvat meditaatioon. Meditaatio on tietoista mielenharjoitusta, joilla pyritään tasapainottamaan ja tyynnyttämään mieli (samatha-meditaatio) sekä oivaltamaan olemassaolon luonne (vipassana-meditaatio). 8-osaisen tien kautta siis saavutetaan nirvana eli valaistuminen, elämänjanon sammuminen. Näin vapaudutaan kärsimyksestä – jälleensyntymisen kiertokulusta. Nirvanassa tajunnanvirta sammuu.

 

Kristinuskossa pelastusta voisi havainnollistaa eräänlaisella oikeudenkäynnillä. Tuomarina toimii Jumala – joka on oikeudenmukainen, pyhä ja kaikkitietävä. Syytettynä on ihminen, joka on rikkonut Jumalaa vastaan tekemällä elämässään pahuutta Jumalalle, itselleen ja muille ihmisille. Syyttäjänä on Saatana. Saatana tietää Jumalan lait ja pyhyyden, hän tietää ettei Jumala voi ottaa taivaaseen ketään saastaista. Saatana tietää että synnin seuraus on kuolema. Tässä vaiheessa oikeudenkäyntiä ihminen on aika pulassa – kuolemanrangaistus odottaa. Omilla teoillaan ei voi pelastaa itseään, sillä kristinuskon Raamatun mukaan jokainen ihminen on syntinen ja vailla Jumalan kirkkautta. Saatana hykertelee – valtakunnansyyttäjänä olohan on aika tuottava virka, jokainen ihminen saisi kuolemanrangaistuksen. Ihminen voi kuitenkin kutsua oikeudenkäyntiin puolustusasianajajan, Jeesuksen Kristuksen – aineettoman Jumalan lihaksi tulleen Sanan. Hän näyttää lävistetyt kätensä ja sanoo kärsineensä rangaistuksen syytetyn puolesta. Hän eli maanpäällä täydellisen vaelluksen eikä tehnyt syntiä ja kärsi marttyyrikuoleman sovitusuhrina ihmisten pahoista teoista. Joka uskoo häneen, pelastuu. Tässä vaiheessa Jumala julistaa tuomionsa – syytön, armahdettu – ja ihminen pääsee taivaaseen, iankaikkiseen elämään. Oikeudenkäynnissä on kuitenkin muutamia ehtoja. Jeesus pitää kutsua puolustusasianajaksi elämänsä aikana – elämä on se hetki, jolloin

 

ratkaisu tulee tehdä. Jos ihminen ei elämässään usko Jeesukseen, ei hän voi myöskään kutsua tätä puolustusasianajakseen. Lisäksi on hyvä ymmärtää, että Jeesus on Jumalan poika ja yhtä hänen kanssaan.

Kristinuskossa pelastus tarkoittaa Jeesusta, armoa. Sen kautta ihmisellä on mahdollisuus päästä taivaaseen. Sillä hetkellä, kun Jeesus kuoli ristillä, repeytyi Jerusalemin temppelin esirippu keskeltä kahtia. Jerusalemin temppeli oli paikka, jossa palveltiin Jumalaa. Esirippu erotti kaikkein pyhimmän alueen temppelistä, johon syntinen ihminen ei voinut mennä – ihminen ei olisi kestänyt Jumalan pyhyyden edessä. Esiripun repeytyminen symboloi sitä, että ihmisillä oli Jeesuksen kautta mahdollisuus luoda elävä yhteys Jumalaan. Pelastus edellytti yksinkertaisesti uskomista siihen, että Jeesus on maailman vapahtaja ja Jumalan poika. Pelkillä teoilla tai viisaudella kukaan ei voi pelastua, vain uskomalla ja saamalla armon.